Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 3g-verkko on määrä ajaa alas lopusta Satakuntaa, Länsi-Uudeltamaalta ja osasta Varsinais-Suomea. Toisen neljänneksen aikana verkon alasajo jatkuu Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaan eteläosissa, Hämeen maakunnissa ja Itä-Uudellamaalla.

Suomalaisista suurista teleoperaattoreista myös DNA ja Elisa ovat kertoneet ajavansa 3g-verkkonsa alas sen vähäisen käytön vuoksi. Myös Elisassa ja DNA:ssa sulkeminen on aloitettu tänä vuonna.

Kaikkien operaattoreiden 2g-verkko jää edelleen Suomessa käyttöön.

Tää paljastu ongelmaksi kun nykypuhelimen päivitykset on loppumassa ja aloin kattelemaan korvaajaa. Nykyisen Pixel 4a:n tilalle ajattelin uudempaa Pixel 7a:ta, mut tuli ilmi et 7a:n VoLTE ei toimi Elisan verkossa ja kun nekin on sulkemassa 3G:tään, puhelin tippuis puheluiden osalta 2G:n varaan. Jos päivitykset jatkuis, ei olis mitään syytä vaihtaa puhelinta.

VoLTE on tekniika jolla puheluita välitetään LTE-verkossa. Puhelimen ja operaattorin pitää tukea sitä että se toimisi. Joskin on epäselvää kumman velvollisuus on varmistaa yhteensopivuus. Käyttäjät on kertonu et jos kysyy Googlelta, ne sanoo et ota operaattoriin yhteys ja operaattori sanoo et ota Googleen yhteys. Ongelma voi olla myös 5G:n datasiirrossa. Pixel 7a ei ole virallisesti myynnissä Suomessa, ongelma voi olla muillakin puhelimilla, joita ei tuoda virallisesti Suomeen.

Ilmeisesti, kun VoLTE:a suunniteltiin, ei kukaan uskonut sen tulevan laajasti käyttöön ja VoLTE spesifikaatio jäi keskeneräiseksi, joka aiheuttaa tulkintaeroja, joiden yhteensovittaminen jäi kunkin puhelimen valmistajan ja operaattorin harteille.

Alkuvuodesta Telia on ilmoittanu Pixel-puhelimien lisäämisestä tuettuihin puhelinmalleihin ja DNA on jopa myyny niitä, mut Elisan tilanne on vielä epäselvä. Mulla on firman älyvaihdeliittymä, ni liittymän vaihtaminen ei ole vaihtoehto.

  • boredtortoise@lemm.ee
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    7
    ·
    1 year ago

    Pixeleiden 5G ja VoLTE toimii nykyään (vihdoin) ainakin DNA:n verkossa (ja MVNO-Moi pelaa mainiosti).

    Google sen lopulta hoiti modeemipäivityksellä, vaikka operaattorit ja Google osoittavat toisiaan sormella. En tiedä millä vaivalla saisi Elisan mukaan.