Jos taloyhtiön sijoittajaosakas ei suoriudu lainaosuutensa suorituksista, veloista vastaa taloyhtiö yhdessä. Jos sijoittaja on toiminut osakeyhtiön kautta, yhtiö voi mennä konkurssiin ja sijoittaja pestä kätensä koko hommasta. Taloyhtiön muut osakkaat jäävät silloin siivoamaan sotkua ja realisoimaan raskaalla velalla lastattuja asuntoja.

Vaikka itse olisi hoitanut asuntonsa ostamisen vastuullisesti, jos muiden asuntojen lainoja kaatuu päälle, se voi aiheuttaa kestämättömän tilanteen. Samalla suuret lainaosuudet muissa asunnoissa voi vaikuttaa oman asunnon arvoon, koska kukapa haluais sellasta riskiä ostaa.

  • RandomException@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    5
    ·
    1 year ago

    Toki, mutta onhan tuossa yhtiölainassa omat ongelmansa. Finanssikriisin jäljiltä osattiin määritellä pankeille raamit joiden puitteissa voi myöntää asuntolainaa suht kestävällä pohjalla. Tämä järjestelmä taasen kiertää tuon reguloinnin, ja johan Hesaristakin ollaan saatu lukea juttuja missä ihan suoraan myönnetään, että pankki ei olisi ikinä myöntänyt lainaa niin kalliiseen asuntoon kuin jonka pystyi itse ostamaan yhtiölainan avulla.

    Huvittavaa sinänsä tuo 2013 ja Timo Metsolan maininta. Itse asun taloyhtiössä, joka on valmistunut jo 2011 ja se on yhtälailla rakennettu aikoinaan tuolla tutulla yhtiölainarakenteella. Siinä on vain ehditty lusia lyhennysvapaat aikakausia sitten ja lyhennellä lainojakin niin paljon, ettei suurta riskiä enää ole. En vain ihan usko, että syypää olisi Metsolassa vaan jossain ihan muualla ja kauan ennen tuota 2013 vuosilukua. Hän vain taitaa olla riittävän hölmö kehuakseen olevansa tuossa pääarkkitehti vaikka tosiasiassa rahamiehet tekivät vastaavalla mekanismilla rahaa jo kauan ennen häntä.